Kaksplus.fi

TUPAANTULIAISET JA ADA 3WEE

Oli kieltämättä äidistäkin jännää, kun liki 70 ystävää ja sukulaista oli lupautunut tulemaan meidän kemuihin. Saati sitten kolmeveestä, joka viipeltää mielummin pihalla prinsessamekossa, kuin puhaltelee sisällä täytekakkuja. Lopulta puhallettiin täytekakut kaksin ja Ada söi kakkujen päältä vain karkit.. 
Tein kolme kakkua ja cupcakeja yötä myöten ja kaksi niistä hupeni kuumille kiville jo ennen kuin kaikki juhlijat olivat päässeet edes paikalle. Toinen niistä oli tämä käsittämättömän herkullinen kinuskijuustokakku, joka aiheutti harmaita hiuksia ainesosillaan. Halusin tehdä kaikki kakut laktoosittomiksi ja täysin alkuperäisen ohjeen mukaan. Laktoositonta kinuskituorejuustoa löytyi lopulta Itäharjun Prismalta ja minivaahtokarkkeja leivontahyllyn alalootasta. Kyllä kannatti!


Perinteisen mansikka-kermajuustokakun tiesin jo alusta asti haluavani tehdä, sillä molempien suvuissa on sen ystäviä. Olisin halunnut tehdä mansikoista isomman keon, sellaisen ihan överin. Arvioin mansikoiden määrän väärin, vaikka kakku näyttääkin nyt mansikoilla kyllästetyltä. Mansikat vaan kuuluvat niin kesään.. Kerma myös ehti vatkautua liikaa (muutama huomionkerääjä jaloissa), joten sen väri ei jäänyt kauniin valkoiseksi, vaan kellersi jo muistuttaen kuohukermaa. 

Edellisenä päivänä siivottiin terassia ja puuhasteltiin puutarhassa

 Terassipa valmistuikin käyttökuntoonsa sopivasti juhlia ajatellen. Portaat, aita ja pätkä terassia vielä kesken..
Tämän kakun piti olla juhlien vetonaula, mutta se koollaan ja kummallisuudellaan ei sitten vetänytkään vertoja kahdelle aiemmalle kakulle. Sisältä löytyi monia työvaiheita vaatineet suklaakermat, mangomousserahkat ja suklaarouhepohjat. Ohjeessa neuvottiin laittamaan vain juuri riittävästi sokerivoivaahtoa kakun ja sokerimassapäällisen väliin, mutta lopulta sitä olisi voinut olla runsaasti enemmän. 
Näissä muffineissa tuli ohitettua pidempi kaava ja ostettua Ikeasta valmisjauhopaketti, johon vaan lisättiin vesi. Kuorrutteeksi lisäsin kaakaota aiemmasta kakusta ylijääneeseen voisokerivaahtoon ja pursotin leivinpaperilla päälle. Koristeeksi vielä viime hetkellä lähikaupasta haettuja suklaapastilleja, koska joku nimeltämainitsematon soi M&M;t, joiden painotin tulevan kakkuihin.. 
Ehdoton synttäreiden vetonaula oli naapurin pizzat, joita laskeutui pöydälle kuin taivaalta juuri sopivaan tahtiin. Annoin vapaat kädet kokille ja se kannatti. Ei mitään ihan tavis-pizzeriapizzoja, vaan oikeasti ravintolatasoisia täydellisiä kuumia, rapeita.... Näitä jään ikävöimään, ainiin mutta asuuhan nuo naapurit tuossa vielä pizzauuninsa kanssa. ;) Tämän kylkiäisiksi tein Raikkaan mozzarella-salaatin, joskin se suuresta määrästä huolimatta hupeni samaan tahtiin kuin pizzat enkä ehtinyt kuvaamaan. 

Kuvat otin Adalle synttärilahjaksi ostetulla reilun satasen kustantaneella iskun- ja vedenkestävällä kameralla ja kyllähän niistä ihan selvän saa. Noin muuten lahjoja tuli ihan överisuuret määrät ja niistä riittää uutuudenviehätystä vähintään jouluksi asti. Kiitos kaikille <3

ÄITI PALOI LOPPUUN - PARISUHDEVIIKONLOPUN AIKA


Edellisen blogitekstin kommenteista huokui ymmärrys, lempeys ja kannustuksen henki. Niiden innostamana laajensin pikaista vuosipäivä-ravintolaillallista koko viikonlopun mittaiseksi parisuhdeajaksi. Lapset jäivät mukkilaan ja tädilleen. Ikäväkään ei ehtinyt kovaksi, kun kuvia ropisi Whatsappiin tasaiseen tahtiin. 

Kuten kuvista näkyy, päädyimme päivän ohjelman päätteeksi (öbaut sadan eksymisen jälkeen) Naantalin kylpylään. Matkan varrella tuli jo sellainen fiilis, että nyt alkaa miniloma. Perille päästessä oikeasti sai hengähtää kotitöiltä, pihahommilta ja rakentamiselta. Sai vetää verhot säppiin ja kaivautua puhtaisiin lakanoihin. Aamulla herätyskello herätti kaksi tuntia sen jälkeen, kun lapset kotona olisivat ehtineet pomppimaan sänkyymme.

Aamupala oli kattava ja r a u h a l l i n e n. Kukaan ei ruinannut heti jotain juuri kun itse sai takapuolensa laskettua tuolille. Kotona sitä viitsii vain aniharvoin laitella aamupalaa mitenkään kauniisti tai esteettisesti esille, mutta nyt koko kattava buffet tarjonta oli muutaman askeleen päässä.

Unohdin juuri istuvani omalla kotisohvalla kun Venla henkäisi lastenhuoneesta. Ja ehkä niin kuuluukin olla. Muistelen vieläkin suurella lämmöllä ja kaiholla Ruissalon kylpylän vierailuamme perheenä ja siitä lähti ajatus uudesta kylpyläreissusta. Nämä erikoisemmat hetket jäävät pitkäksi aikaa mieleen ja niistä ammennetaan energiaa tuleviin vuosiin.

Naantali on heti meidän kotikuntamme Kaarinan jälkeen suosikkikaupunkini. Jos pitäisi muuttaa jonnekin niin meren äärelle Naantaliin. Ehkä meidän tie vielä joskus vie sinne.. Fiiliksiä nähtävillä näitä kuviakin enemmän allaolevalla videolla :)

Meidän hotelliyön sponssasi postausta vastaan Naantalispa, kiitos!




MIKSEI TÄMÄ PARISUHDE TOIMI

Viime aikoina on tullut vellottua raskaampien asioiden parissa. Molemmilla alkaa olla pinna niin kireällä asioiden jatkuvan kasaantumisen myötä, että se heijastuu parisuhteeseen. Viisiviikkoisen harjoitteluputkeni lopun tein lähes pelkkää iltavuoroa ja yhden yövuoron. Lapset vaihtuivat läpsystä tai päiväkodin kautta. Meillä jokainen voi vuoron perään huonosti ja asuminen sadan kilometrin päässä tukiverkosta ei ainakaan auta asiaa. 

Olemme oravanpyörässä, jossa ensin yksi voi huonosti, se tarttuu toiseen ja niin edelleen ja aina joku voi vähän huonommin kuin toinen. Olen kolme kertaa talven/kevään aikana soittanut hätähuudon perhetyöntekijälle, mutta meillä ei ole asiat niin huonosti, että saisimme apua. On toki olemassa lastensuojelu, joka on perheiden kannalta tärkeä tukimuoto. En vaan itse koe, että kuulumme siihen kategoriaan, joka ensisijaisesti hyötyisi siitä moniammatillisesta ryhmästä. 

En tiedä edes monesko kerta tämä on, kun puran väsymystäni blogiin vuoden aikana. Tuntuu vaan siltä, ettei tunnu miltään. Mikään ei tunnu kohta enää miltään. Olen onnellinen saavutuksista, kesätöistä, perheestä ja viisivuotishääpäivästä. Toisaalta taas ahdistaa ikuinen keskeneräisyys, jatkuvat kotityöt ja se, että kaipaan jatkuvasti aina vain enemmän omaa aikaa. Ehkä se että tunnen vielä jotain, pelastaa ajatukselta, että olisin masentunut. 

Lupaan jatkuvasti itselleni, etten haasta riitaa pienistä asioista. Tiedän, että parisuhteen toinen osapuoli on aivan yhtä väsynyt ja turhautunut rakennusprojektin keskellä elämiseen. Silti Teemu saa pidettyä harminsa sisällään ja minä olen se, jonka maailma kääntyy nurin kuraisista työkengistä eteisessä. Kahden vuosikymmenen ikäerosta huolimatta olen väsyneenä samalla tasolla kuin uhmaikänsä ylittänyt esikoiseni. Ei vaadi psykologian maisterin papereita kertoakseen, että mikä (ja kuka) tässä parisuhteessa mättää. On vaan vaikeaa ryhdistäytyä kun voimavarat ovat miinuksella. 

Kyllä se tästä. 


AMERIKANMATKALLA - NASA SPACE CENTRE


En tiedä voiko näin edes sanoa, mutta tekee pahaa kun on niin kova kaipuu takaisin Amerikkaan. Melkeinpä joka päivä ikävöin meidän Floridan matkaa ja harmittelen, ettei lähdetty kiertämään Caribbeanin saaria. Nyt kuitenkin aion kalenterista löytyvän ajan puitteissa raapustella näitä Florida-postauksia ulos. Tein My Day -videot jokaisesta päivästä ja ensimmäinen on tästä Nasan Space Centrestä. 

Mun henkilökohtainen suosikki meidän matkakohteen aikana oli Universal Studio ja siellä sijaitseva The Wizarlding World of Harry Potter eli Tylypahka aitoudessaan ja Viistokuja sun muut. Mutta nyt mennään matkareissun ensimmäiseen osaan, NASAan. Nasa on siis mun omin sanoin yhtiö, mikä penkoo, laukaisee ja kiertää avaruutta. Etsii kovasti älyllistä elämää ja hihkuu riemusta kun löytää bakteereita. 

En henkilökohtaisesti ole valtava fysiikanlakien tuntija (tiedän kyllä mitä taaperon lasille käy kun se lentää kaaressa lattialle), enkä tunne avaruustiedettä ollenkaan. Matka NASAn turisti-tukikohdan eli Kennedy Space Centren halki oli siis itselleni katsaus tuntemattomaan. Paikan päällä oli testiajoa g-voimia vastaan ja Teemu kävi siellä testaamassa. Hauskaa oli ja naama venyttyi väkisin hymyyn kun g-voimat käänsivät menon (tavallisen tallaajan) maksimiin.

Koko paikan suurin vetonaula oli iso halli, joka oli käännetty peruskouluikäisille täydelliseksi tutkimuspaikaksi. Se oli kuin Heureka kaikkine vempaimineen ja näyttelyineen (siitä puheenollen täytyykin käydä tänä vuonna). Vaikka silloin 2,5vee esikoinen ei uskaltanutkaan monen yrityksen jälkeenkään laskea jyrkästä patjaliukumäestä, riitti tutkittavaa yllin kyllin. Väkeä vaan oli kertynyt sinne niin paljon, että kauas ei uskaltanut päästää ja omat jalat eivät jaksaneet flunssaisena kipittää taaperoiden jalanjälkiä.

Suosittelen paikkaa sellaiselle, jolla on kiinnostusta ja vähintään ala-asteikäiset lapset, joilla ei ole ääni- tai tehosteherkkyyttä. Nähtävyyksistä saa eniten irti kun menee off-seasonilla (lopputalvi/alkukevät) ja lataa sovelluksen puhelimeen josta näkee koko ajan missä on. Se päivittyy tietysti langattomalla Wi-Fillä, jossa amerikkalaiset ovat ryhdistäytyneempiä kuin suomalaiset. Jenkeissä monessa paikassa rantoja ja kauppakeskuksia myöten on Wi-Fi-yhteyksiä vaikka kuinka monta käytettävissä vapaasti. 

Mutta hei, videolla näette valtavan määrän klippejä kohteesta, kommentoikaa mitä tykkäsitte videosta :)


BLOGGAAVAN ÄIDIN PELKOJA

On ollut tosi vaikeeta löytää kultaista keskitietä blogin suhteen. Olen puhunut avoimesti itsestäni, lasten sairauksista ja vastoinkäymisistä. Synnytyskertomuksiani lukiessani tulee fiilis, että enkö osaa hävetä mitään tai älytä rajata kokemusta niihin pääpiirteisiin. Lasteni kasvoja en ole paljoa peitellyt, suojaillut tai arkaillut lisätä söpöstelykuvia nettiin. Siinä vain on se mutta.

Mutta mitä kun lasteni kuvia katselevat keski-ikäiset miehet. Vanhat naiset, jotka kauhistelevat huoletonta kasvatustyyliäni. Anonyymina kommentoivat, jotka koittavat peittää piikittelevän kommenttinsa hymyhymiöllä. Aina välillä välähtää, että miksi edes bloggaan. Miksi jaan itsestäni asioita, joiden pitäisi jäädä näiden tuoreiden kotiseinien sisälle? Ehkäisy, synnytys, imetys, kasvatus, pottaharjoitukset. Yksityisiä asioita, maailman luettavaksi. Tärkeitä vertaistuen aiheita, mutta kenen kustannuksella?

Olen saanut suoraa, rehellistä ja kovaakin palautetta bloggaamiseni tyylimuutoksista. Ollaan valuttu hiljalleen asioihin kodista, pihasta, sisustuksesta, hankinnoista, vaatteista.. Lasten ja äidin yksityiset asiat ovat jääneet lähipiirin tietoon. Valmistun ihan juuri (siis ihan oikeasti valmistun!) terveydenhoitajaksi ja hirvittää ajatus siitä, että joku luo minusta käsityksen blogini perusteella. Ei siinä mitään, että kaveri(/tuleva ystävä) tutustuu ensin minuun tekstien kautta, on huikeaa jutella tyyppien kanssa, jotka jo tuntevat mut blogin kautta. Olen (etenkin viime vuoden loppuun asti) tuonut rohkeasti minäni blogiin. 

Haluan erottaa työminäni vapaa-ajan minästä ja mennä työpaikalle kuulematta hei eks sä kirjotakin sitä blogia -kommenttia asiakkaalta/potilaalta. Heitä itsesi potilaan asemaan. Ovesta sisään astuu hoitaja, jonka heti tunnistat bloggaajaksi, joka juuri kertoi ehkäisystään, viisikiloisen vauvan synnytyksestä ja kolmevuotiaan imetyksestä. Koita siinä sitten suhtautua toiseen ammattilaisena.

Pelkään sitä, että jos jatkan blogin pitämistä suorilla kasvokuvilla, esimerkiksi lasten kaverien vanhemmat (päiväkodissa, kerhoissa, puistoissa) vetävät johtopäätöksiä perheestämme blogini perusteella ja tyrmäävät lastemme leikit. Toisaalta päinvastaisia tilanteita on ollut paljon ja moni äiti on ottanut yhteyttä ja ehdottanut treffejä, juurikin siksi että tuntee minut jo blogin kautta. Se on lämmittänyt sydäntä, vaikka olenkin aikaansaamaton treffien järjestäjä. 

Lapset pysyvät blogissa, mutta opettelen kunnioittamaan heitä yksilöinä ja rajaamaan kuvia ja kerrottavia asioita. En saa bloggaamisesta palkkaa, joten tämän voi luokitella harrastukseksi. En tähtää kymmeneen tuhanteen lukijaan kuukaudessa tai kirjoita aroista aiheista kuten ennen. Haluan jatkaa bloggaamista siitä nauttien ja pidän tämän blogin jatkossakin hyväntuulisena, mutta   rehellisenä kanavana meidän arjesta. Ilman niitä arkoja aiheita. 

Aihe on niin pitkään pyörinyt mielessä, että juttua vaan tulee. Jatketaan taas kommenttiboksin puolella. Jatkan edelleen kaksplussalla, koska olen löytänyt blogikotini täältä. Ja jatkan kunnes blogin päämäärä muuttuu tai saan kengänkuvan kannikkaani.